ollisaarinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Ay-liike

Mihin kapitalismi kuolee

Kapitalismin haudan kaivavat kapitalistit itse, jos vain haudan kaivaminen on kannattavaa. Tämän vanhan viisauden todisti jälleen Suomen Yrittäjät kampanjallaan, jossa järjestön jäsenyrityksiä kannustetaan maksamaan työntekijöidensä työttömyyskassamaksut, jos työntekijät liittyvät yksityisiin työttömyyskassoihin ja näin heikentävät ammattiliittoja.

Suomessa tulisi saada antaa kenelle tahansa potkut.

Olen seurannut tätä keskustelua alle 20 henkilön yhtiöiden irtisanomisperusteiden keventämisestä. Oman näkemykseni mukaan lähtökohta on täysin väärä. On täysin toissijaista, työskenteleekö työtehtäviinsä sopimaton henkilö 3 hengen vai 30 000 hengen organisaatiossa.

Lähtökohta: Kenet tahansa tulisi pystyä irtisanomaan, milloin tahansa ja mistä tahansa syystä.

Mutta oikea kysymys on, miten tämä järjestelmä voitaisiin rakentaa uudelleen niin että se olisi oikeudenmukainen yritykselle sekä irtisanottavalle työntekijälle?

Hallituksen toimet nuorten työllistämiseen näpertelyä

Hallitus piti kehysriihen taannoin ja teki nipun päätöksiä liittyen työmarkkinoihin. Henkilökohtaisesti pidän hallituksen toimia nuorten työllistämiseksi riittämättöminä. Hallituksen suunnitelmien mukaan työnantaja saisi jatkossa tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Irtisanomissuoja ja pienyritykset - Mahtava huijaus

Hallitus heikentää irtisanomissuojaa pienyrityksissä ja alle 30-vuotiaat nuoretkin laitetaan omaan kastiinsa. Ei hätää, eihän irtisanomissuojan heikennys koske kuin pienyrityksiä, ja joutilaat nuoret nyt joutavatkin heittopusseiksi. Kaikki työllistyvät ja tulevat onnelliksi, eikö niin?

Uppoaa kansaan ja mediaan kuin kuuma veitsi voihin, koska Isä Aurinkoinen niin sanoo. Ay-liike vähän vastaan panee, mutta sehän nyt tiedetään.

Yleistä palkkalinjaa ei ole

Vuonna 2016 Elinkeinoelämän keskusliitto teki sääntömuutoksen, jolla se eväsi itseltään mahdollisuuden olla sopijana työmarkkinaneuvotteluissa. 

22 suurta keskusjärjestösopimusta loppui tai lopetettiin ja siirryttiin liittokohtaisiin neuvotteluihin. Tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo lakkasi olemasta. 

Vanhassa kolmikannassa palkansaajien keskusjärjestöt, maan hallitus ja EK sopivat kokonaisratkaisuista, jolla pyrittiin turvaamaan kokonaisratkaisulla kaikkien etu.

Ymmärtämättömyys Senaatintorille kuljettaa

Tarkoituksellinen tai tahaton. Lukuisat bussit ja muut kulkuneuvot ympäri Suomen kuljettavat parhaillaan huonolaatuista ja väärää tietoa levittäneen agitoinnin siivittämänä aktiivisia vastustajia Senaatintorilla Helsingissä tänään pidettävään mielenilmaisuun hallituksen aktiivimallia vastaan.

 

Aktiivisuutta kulutetaan vastustamiseen. Tosiasioiden kieltämiseen. Väärän tiedon levittämiseen. Aktiivisuutta ei haluta kuluttaa hallituksen aktiivisuuden osoittamiseksi asettamien mittareiden ja minimiehtojen täyttämiseen.

 

Kaaos vai oikeutettu protesti?

Keltainen lehdistö on julistanut, että Suomi on perjantaina kaaoksessa työttömyysturvan leikkausta eli ns. aktiivimallia vastustavan mielenilmauksen ja poliittisten lakkojen vuoksi. Oikeistopuolueet ja työnantajien edustajat puolestaan ovat paheksuneet mielenilmausta vastuuttomaksi ja kalliiksi. Mietitäänpä siis hetki tätä asiaa.

SAK on mafia

Vaikka aktiivimalli on minusta lähinnä laastaria työvoimapolitiikan avomurtumaan, niin SAK:n poliittinen lakkoilu pesee typeryydessään hallituksen pahimmatkin virheet mennen, tullen ja palatessa.

24/7

Pankkisektorilla kohistaan - ja lakkoillaan - koska pankkikonttorit halutaan pitää auki myös lauantaisin. 

Viime vuosina aukioloaikoja ollaan vapautettu eri aloilla tasaiseen tahtiin. Viimeisimpänä aukioloa laajennettiin Alkoissa ja sitä ennen laajenivat kaiken kokoisten vähittäiskauppojen aukiolo kauppiaiden itse päätettäväksi; kaupat voivat nyt olla auki 24/7. 

Itkekää ihmiset vuolaasti mennyttä kulta-aikaa

Elämän hallinta sisältää oikeuden vaikuttaa vapaan valinnan kautta mielekkäästi yhteiskuntaan, koulutukseen, työelämään ja kaikkeen inhimilliseen elämään. Jos taloudellinen hyöty menee yhä enemmän kaikkein rikkaimmalle yhden prosentin paksuiselle yhteiskunnalliselle kerrostumalle, jäljelle jää vain ilman tinkimisvaraa tehtävä palkkatyö, jota tavoittelee synkkä ja vihamielinen ihmismassa. Silloin tie väkivaltaiseen poliittiseen liikkeeseen avautuu tunnetuin seurauksin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä