*

ollisaarinen

Tasa-arvoinen palkkaus ja Suomen malli

Työ- ja elinkeinoministeriön eläköitynyt kansliapäällikkö Erkki Virtanen käsitteli Ylen kolumnissaan 15.11. väitettä että naisen euro on 83 senttiä. Virtanen, jolla on tilastotieteilijän tausta, ei kiistänyt etteikö tulos sinänsä pitäisi paikkaansa keskimääräisten palkkojen osalta. Hän kuitenkin kertoo, että asia selittyy naisten sijoittumisesta muun muassa palvelualoille sellaisiin tehtäviin, missä palkkaus on keskimääräistä alempi joten naisen euro ei johdu sukupuolesta vaan sukupuolittain jakautuneesta ammatinvalinnasta. Kun ajatellaan, että ammatinvalinta on vapaaehtoinen prosessi niin silloin matalampiin palkkoihin tyytyminen ei ilmeisesti ole ongelma. - Virtanen korostaa, että pitkän esimiesuransa ajan hän tiukasti piti huolta samapalkkaisuudesta omissa yksiköissään.

 

Asiaan voi ottaa myös toisenlaisen näkökulman. Itse uskon että osa naisten ja miesten palkkaeroista johtuu palkkarakenteen historiallisesta rakenteellisesta vääristymästä. Tästä on myös hieman evidenssiä.

 

Aikoinaan 1980-luvulla Metallityönantajain tuotantotalouden osaston päällikkö DI Aarre Falck kiinnostui oikeudenmukaisesta palkkauksesta. Vaikka palkkauksen oikeudenmukaisuudesta alati keskusteltiin ja konsultit tarjosivat kalliita mallejaan ei Falck löytänyt kansainvälisestä tieteellisestä kirjallisuudesta juuri lainkaan kovaa dataa aiheesta joten hän hankki sitä itse aina väitöskirjaksi asti. Tehtiin tutkimus metallin silloisesta ammattityöntekijöiden työnluokituksesta. Vanha järjestelmä jakautui viiteen vaatimusryhmään. Tehtävät luokiteltiin uudelleen yhteistyössä työntekijäjärjestöjen kanssa mahdollisimman perusteellisesti ja neutraalisti. Huomattiin muun muassa, että moni vanha arvostettu tehtävänimike oli ollut korkeimmassa luokassa vaikka aika oli ajanut ohi ja uudelleen luokiteltuna viitonen muuttuikin kolmoseksi. Mikään niin kutsuttu naistehtävä ei ollut vanhassa järjestelmässä kolmosta korkeampi mutta uudelleenluokiteltuna moni nousi viitoseen.

 

Yksi tutkimuksen tulos siis oli, että 1980-luvun vanha metallin työnluokitusjärjestelmä sorti naisia.

 

Toinen pala kovaa evidenssiä sisältyy Sari Sairaanhoitajan kohtaloon. Oltiin laajalti sitä mieltä, että koulutetut sairaanhoitajat ansaitsevat paremman palkkauksen. Kokoomus keksi ottaa tämän vaaliteemakseen ja lopulta sairaanhoitajat saivatkin kuoppakorotuksen tosin työtaistelun jälkeen ja tasoltaan meluun nähden vaatimattomana. Tämä ei kelvannut järjestöille. Olihan julkeaa, että vaaleissa otettiin poliittista kantaa julkisen työnantajan palkkauslinjaan. Lisäksi samaan aikaa vuorineuvokset tahtoivat edistyä liittokohtaisessa sopimisessa joten palkkoja sitten myöhemmin yleisesti korotettiin joka liitossa. - Kun vuorineuvokset huomasivat vuosia myöhemmin tehneensä raskaan virheen salliessaan korkeat palkankorotukset syy vieritettiin ritarillisesti sisar hento valkoisen niskoille vaikkei asioilla ollut aikanaan yhteyttä. Summa summarum: Kuoppakorotuksia ei voi tehdä palkkarakenteen oikaisemiseksi ainakaan miesliittojen ohi. On koomista, miten SAK:n naiset aina määräajoin nostavat tasa-arvolipun riistäjää vastaan kun riistäjä majailee omilla käytävillä: eikös AKT voisi kerran sulkea satamat vaikka lähihoitajain puolesta?

 

Näiden kahden esimerkin valossa ei voida kieltää mahdollisuutta, etteikö palkkarakenne sortaisi naisia ja samalla voidaan todeta että palkkarakenne helposti sortaa ylipäätään heikossa neuvotteluasemassa olevia, kuten maahanmuuttajia. On selvästi nähtävissä, että osa töistä ei enää kelpaa kantaväestölle kun ehtoja on ainakin suhteellisesti ja urakanmäärittelyillä jopa absoluuttisesti heikennetty kun tarjolla on ollut työnälkäisiä ulkomaalaisia.

 

Kiky-sopimuksen yhteydessä on puhuttu niin sanotusta Suomen mallista, missä palkankorotusvara määritellään vientialojen mukaan. Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys järjestelmässämme, missä viennin tuoma vauraus on jaettu kaikille yleiskorotuksin. Nyt kuitenkin usein tulkitaan, että vientialat luovat palkankorotuskaton. Tämä ei voi olla koko totuus, sillä tällöinhän vientialojen palkat ajan mittaan irtaantuvat muista palkoista. Kuoppakorotuksia aina välillä joka tapauksessa tarvitaan, mutta onko järjestöillä niiden sopimiseksi kykyä ja tahtoa?


Järjestöillä ei ole ollut tapana keskustella työehtoasioista kovin älyllisesti, sillä se hankaloittaisi sopimuksiin pääsyä. Tästä esimerkkinä Paltan uusi puheenjohtaja Pekka Vauramo toteaa Talouselämän haastattelussa 18.11. että "Kaikki sivukustannukset, jotka tulevat palkan päälle maksettaviksi, ne vievät palvelujen käytöltä pohjan ja järkevyyden pois." - Miksi sivukustannukset rasittavat muka nimenomaan palvelualoja eivätkä esimerkiksi Finnairin pääjohtajan Pekka Vauramon palkkausta, vaikka se todennäköisesti on terästetty vapaaehtoisin lisäsivukuluin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Palkkaus määritellään jokaisen työntekijän henkilökohtaisessa työsopimuksessa ja siihen voi vaikuttaa "ääretön" määrä erilaisia tekijöitä.

Yleisesti on todettu, että vaikka ammatinvalinta selittääkin suurimman osan tuosta "naisen eurosta", niin jäljelle jää joitakin prosentteja selittämätöntä kuilua.

Lienee kuitenkin selvää, että tuo jäljelle jäävä kuilu on selittämätöntä vain siksi, ettei sitä selitystä ole vielä löydetty. Se voi koostua niin monista samaan suuntaan vaikuttavista osatekijöistä, ettei sitä selitystä kannata edes hakea. Suomen laissa on kielletty palkkasyrjintä sukupuolen perusteella eikä syytteitä tai tuomoita lain rikkomisesta juurikaan ole annettu.

Toimituksen poiminnat