ollisaarinen

Kohtuuhintainen asuminen

Demokraatti-lehdessä käsiteltiin 29.4. kohtuuhintaista asumista. Asian avaaminen jäi kuitenkin vähän kesken tavalla, mikä kuvaa asuntojen hintaongelman syitä.

Kohtuuhintainen asuminen määriteltiin mm. sellaiseksi, mikä on Ara-rahoitettua ja omakustannushinnoiteltua, siis ilman vuokranantajan voitontavoittelua tuotettua asumista. Toinen näkökulma oli, että kohtuuhintainen asuminen voidaan määrittää sillä perusteella, miten suuri asumismenojen osuus on kokonaismenoista.

Että asiaa yleensä tarkastellaan asukkaan maksukyvyn kautta osoittaa, että asumisessa saattaa olla kyse saalistuksesta, peritään niin paljon kun kyetään. Sekä kiinteistöammattilaiset että pankit laskevat, mikä on maksimaalinen kuukausierä minkä asiakas vielä kestää omistusasuntoa maksaessaan. Sosiaalivirkailjat taas arvioivat, paljonko vuokraa voidaan periä, että asiakas vielä pysyy kengissä ja ruoassa.

Tällainen saalistushinnoittelu on mahdollista vain ylikysyntätilanteessa, muutenhan kilpailevat vuokranantajat ja asunnonmyyjät alentaisivat hintojaan asiakkaan saadakseen.

Kohtuuhintainen asuminen on helppo määrittää: kohtuullinen hinta on se hinta, minkä asuminen maksaa. Ja asuminen maksaa sen, mikä kuluu tontin infraan, talonrakennukseen, asunnon lämmitykseen, asuntoveroihin ja ylläpitoon. Jos sitten tahtoo asua Eirassa, pitää lisäksi maksaa sijainnista.

Asunnon hinnan määrittely asukkaan maksukyvyn mukaan on perverssiä, ikään kuin televisionkin tulisi maksaa aina vaan yhtä paljon kun ASAsta tai Salorasta maksettiin 1960-luvulla, eli pikkuauton hinta eikä sitä oikeaa hintaa, minkä valmistaminen ja markkinointi kustantaa.

Käsitys siitä, että yksityinen voitontavoittelu on kohtuuhintaisen asumisen esteenä, ei saa yleisesti tukea Demokraatti-lehdessä julkaistuista kaksioiden neliövuokrista vuodelta 2014. Turussa ja Hämeenlinnassa vapaarahoitteisten kaksioiden neliövuokra oli 18-36 senttiä kalliimpi kuin Ara-rahoitteisten, Mikkelissä jopa 26 senttiä halvempi vuokratasolla 11 euroa/neliö. Jos oletetaan, että kovan rahan vuokra sisältää ilkeän sijoittajan kohtuuttoman kiskonnan, niin miten vuokratasot voivat olla näin lähellä toisiaan?

Vastaus on ilmeinen: Ara-tuotanto on tehotonta. Jos voittoa tavoittelematon tuotanto tuottaa saman vuokratason kuin voittoa tavoitteleva kovan rahan tuotanto, on Ara-tuotanto kansantaloudellisesti tappiollista koska sama vuokrataso saataisiin aikaan kovan rahan tuotannossa ilmeisesti selvästi alhaisemmin kustannuksin.

Demokraatti-lehden lukujen mukaan Helsingissä Ara-vuokrien ja vapaarahoitteisten neliövuokrien ero on suuri, yli neljä euroa neliöltä. Tähän antaa syyn Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Kauppalehdessä 18.5.  Hänen mukaansa pääkaupunkiseudun korkeampi hintataso johtuu tontintarjonnan vähäisyydestä. Lisäksi kilpailua vähentää, että suurten rakentajien kylkeen on pienempien vaikea etabloitua kun tontinsaanti kaupungilta on herrassa ja kannattava toiminta edellyttäisi jatkuvaa toimintaa. Virkamiehet siis käyttävät harkintaa "luovuttaessaan" tontteja. Lisäksi Pipatti mainitsee rakennusmääräysten nostavan kustannuksia turhaan. Onhan selvä, että korkeaan hintatasoon on helppo ujuttaa lisävaatimuksia, mitkä sitten ylläpitävät hintatasoa.

Pipatin mielestä pääkaupunkiseudun tontinpihtaus on tahallista varakkaampien asukkaiden saalistusta. Itse olen ollut sillä kannalla, että Helsingissä erityisongelmana on vapaarahoitteisten tavallisten kovan asuntojen vähäinen osuus koko tarjonnasta. Kaupunki luovuttaa tontteja omaan ja muuhun tuettuun vuokra-asuntotuotantoon, Hitas-asunnoiksi ja aso-asunnoiksi siten että vapaiden omistusasuntojen pieni osuus sinänsä nostaa niiden hintaa, mitä siten käytetään myös sosiaalisen asuntotuotannon tontinkustannuksen perustana. Viime kädessä asumistuesta maksetaan kaupungin tonttipolitiikan pihtaus.

Erillisten tuettujen vuokra-asuntojen tuotannossa on sellainenkin ongelma, että ne aiheuttavat mikrosegregaatiota. Helsingissä on selvästi kortteleita, joita vuokra-asuminen leimaa vaikka vuokra-auntojen osuus ei alueella ylittäisi kaupungin yleistä tasoa. Kovan rahan vuokra-asunnot taas lomittuvat muuhun asumiseen.

Siis: kohtuuhintaiseen asumiseen päästään lisäämällä tontintarjontaa ja lopettamalla Ara-rahoitetut hankkeet erityisasumista lukuun ottamatta. Kun kaavamääräyksillä edellytetään sopivan kokoisten asuntojen tarjonta niin kova raha tuottaa ne pehmeää edullisemmin. Jos kohtuuhintainen asuminenkin käy liian kalliiksi, on sitten jonkinmoisen toimeentulotuen paikka.

Muutoin olen sitä mieltä, että nuorten elämää syleilevien opiskelijoiden asunnot tulee rakentaa parhaille paikoille keskustoihin eikä nuiviin lähiöihin tai köyhille kampuksille ja että opiskelija-asuntojen tarjonnan tulee olla niin runsas, ettei opiskelijapaine nosta muiden vuokria. Väliaikainen produktiivisen elämänvaiheen tuki ei vinouta markkinoita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jyväskylässä vuokra-asuminen on siirtynyt hiljalleen jo muutenkin yksityisen painotteiksi, ja nämä taas määräävät vuokraehdot halunsa mukaan. Useinpa siis haetaan hyvätuloista 18-20 vuotiaita nuorta yliopistossa opiskelevaa noista jolla on takanaan pitkä uraputki ja varakkaat vanhemmat muttei lapsia tai mieskumppania. Lisäksi vaatteisiin kuuluu ettei asuntoa saa kuluttaa tai vuokralaisella ei saa olla lemmikkejä. Sitten on myös niitä jotka vaatii tietynlaista sisustusmakua ja että asukas on aina ollutpaikalla kun tekevät yllätys visiitin.

Toimituksen poiminnat