ollisaarinen

Ay-liike tarvitsee työnantajaa - terapeutin rooliin

Otsikon alkuosan toteamus vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, onhan ay-liike syntynyt puolustamaan palkansaajien oikeuksia suhteessa työnantajaan.  Koska yksittäinen työnantaja on vahvempi kuin yksittäinen työntekijä on työntekijäin käytännössä pakko tavalla tai toisella ajaa etujaan yhteistyössä. Näin ay-liike määrittyy erityisesti näin vappuna taistelusta työnantajain pakkovaltaa vastaan.

Työeläke- ja solidaarisuuskysymyksiä pohtiessani olen ollut havaitsevinani, että asiassa on toinenkin puoli: ay-liike tarvitsee työnantajaa kierrättääkseen omat ongelmansa työnantajan kautta. Työnantaja ottaa terapeutin roolin mieluusti vastaan, koska pääsee siten vaikuttamaan asioihin.

Ajatellaanpa työeläkejärjestelmää. Ay-väki käyttää työeläkkeestä nimitystä "siirretty palkka". Tämä johtuu siitä, että eläke ja puskurirahastot rahoitetaan omin voimin palkkasuhteisin maksuin. Eläkekustannus on näin osa palkkakustannusta, mistä ay-liike on vaatinut osan siirrettäväksi eläkekäyttöön.

Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi palkansaajajärjestöt ylipäätään keskustelevat työeläkkeistä työnantajien kanssa jopa siten, että hallituskin ilmoittaa vievänsä eduskuntaan ne lait jotka kakskannassa valmistellaan?

Onhan väellä ollut omatkin vakuutusyhtiönsä, 1960-luvulla oli Kansa ja Turva, kyllä ne olisivat osanneet hoitaa eläkevakuutukset kenenkään puuttumatta. Ja kun on kyse lakisääteisestä pakkoeläkkeestä, myös valtiovalta ja Kela olisivat auliisti tarjolla asiain hoitoon.

Silloin aikoinaan työväenliikkeellä oli aito ja aiheellinen epäluottamus maalaisliiton hallitsemaa Kansaneläkelaitosta kohtaan ja siksi kääntyminen työnantajan puoleen oli tarpeen. Työnantajaa tarvittiin myös sen ajan oloissa maksujen perimiseen ja rahastojen perustan luomiseen. Aikoinaan myös osa palkansaajista ehkä kuvitteli, että työnantajalla on ylimääräinen tasku mistä eläke maksetaan.

Nykyisin voisi sen sijaan harkita, että palkansaajat voisivat hoitaa eläkkeensä  työnantajan puuttumatta, ykskantaan.

Tämäkin alue on tietenkin rönsyillyt  työkyvyttömyyseläkkeisiin ja kuntoutuksen rahoitukseen missä yhteistyötä työnantajan kanssa tarvitaan ja perusturvaan eläkkeiden yhteensovituksen kautta mikä sotkee työeläkkeet yleiseen sosiaaliturvaan. Mutta työnantajien väite siitä että heidän täytyy osallistua koska he rahoittavat järjestelmän on yhtä pätevä kuin jos työnantaja muuten puuttuisi työntekijän kulutukseen, maksaahan työnantaja palkankin, miksei sitten määräisi miten se käytetään!

Ykskannassa ay-liike olisi kuitenkin orpo, sen lainsäätäjäasema tulisi liian ilmeiseksi ja kyvyttömyys solidaarisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen eläkevarojen keräämisessä ja jakamisessa paljastuisi, joten työnantajaa tarvitaan jotta neuvottelutulokset voidaan esittää osavoittoina kapitalistista.

Ay-liikkeen poliittisuus ja kyvyttömyys solidaarisuuteen kävi ilmi kun Sari Sairaanhoitajalle luvattiin palkankorotus kokoomuksen eduskuntavaalikampanjassa. Sari tarvitsi kuoppakorotuksensa, mutta se ei käynyt muille liitoille. Sarin mies Lauri Lukkikuski Vuosaaren satamasta uhkasi jäädä palkassa jälkeen ja oltaisiin päädytty  viennin sulkemiseen ellei työnantaja liittosopimuskiimassaan olisi suostunut ylisuuriin korotuksiin vähän joka liitolle kun ei tahtonut tehdä yleissopimusta. Sen ajan vuorineuvokset voisivat katsoa peiliin jos osaisivat koska silloin menetettiin kilpailukyky.

Ay-liike siis tarvitsee työnantajaa terapeutiksi Sarin ja Laurin liitossa. Yhtä vähän kuin leninistiset vallankumoukselliset tiesivät, miten vallankumouksen lupaukset olisi käytännössä realisoitava osaa ay-liike kertoa, miten se hoitaa keskinäisen solidaarisuuden. Paljon helpompi on kierrättää pulmat työnantajan kautta koska syyllinen on silloin helppo nimetä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat