*

ollisaarinen

Joku omistaa asuntosi - ihmeellinen inertia

Kollegan päätellessä opintojaan 1980-luvulla hän totesi perheellään olevan puolen vuoden ikkuna Arava-omistusasuntoon. Ikkunan alussa hän tuli valmistuttuaan luottokelpoiseksi ja sen lopussa olisi jo ansainnut liikaa Arava-rajoihin.

Itse en perhepoliittisesti tuohon ikkunaan osunut vaan sain hankkia niin sanotun kovan rahan asunnon, mikä pitikin minut poissa muilta kulutusmarkkinoilta pitkään. Korkovähennyksestä sain minäkin nauttia.

Elämä oli sittemmin vienyt minut vuokralle ja sopimukseni päättyi, kun en suostunut yli 30 %:n korotukseen. Viivyttelin uuden asunnon hankinnassa ja lopulta hädissäni hain kaupungin asuntoa. Sain luokituksen "asunnon tarve kiireellinen" puoleksi vuodeksi. Asuntoa ei kuitenkaan tarjottu, vaikka lisäsin hakemukseeni maksaneeni veroa kuntaan ainakin 35 vuotta ja saaneeni Stadin slangivisasta täydet pisteet. Katto pään päälle löytyi sitten muualta.

Helsingin kaupungin virkamies sanoi samoihin aikoihin valintakriteereitä koskeneessa lehtivastineessa tietokoneen asettavan hakijat järjestykseen.  Tässä hän taisi lausua vastoin parempaa tietoaan, sillä tietokone oli tällöin asettanut 70 % hakijoista luokkaan "kiireellinen". Näistä sitten ilmeisesti käsin poimittiin sopivat asunnonsaajat.

Jos kerran pääsee Helsingin kaupungin vuokra-asuntoon, saa siellä asua ikuisesti sillä asumisoikeus periytyy, koska omaisilla ainakin jossain tapauksissa on etuoikeus vapautuvaan asuntoon. Vuokraoikeuttaan voi siirtää asunnosta toiseen kun sopivia vapautuu.

Kun Paavo Arhinmäki oli jossain elämäntilanteessaan päässyt ARA-asuntoon, oli hän sisään päästyään saanut myöhemmin vaihtaa isompaan tuettuun kämppään, vaikka oli jo kansanedustaja. Ilmeisesti käytäntö on normi, kuten kaupungin vuokra-asunnoissakin. Kolhoosiin kerran muutettuaan saa nauttia sen yhteisöllisyydestä, muut pärjätköön tavallaan. - Tässä ihmetystä herättää, että näin kalliit asunnot ylipäätään saavat sosiaalista rahoitustukea.

Helsingin kaupungin vuokra-asujaa tuetaan ilmeisesti kolmella tavalla: valtion korkotuella, kaupungin tontinhinta-alennuksella sekä henkilökohtaisella asumistuella.

Onko kansalaiselta edellytettävä sellaista elämänkaarta, että kerran osuu sellaiseen puolen vuoden ikkunaan, jolloin on sosiaalipoliittisesti kypsä asunnonsaajaksi? Ei tietenkään.  Ongelmahan juontuu selvästi siitä, että asumisen tuki kohdistuu asuntoihin asujan sijaan asumistukea lukuunottamatta.  Ja ylikysyntätilanteessa asumistukikin valuu asunnon omistajalle. Tästä on kysymys, kun Helsingillä on varaa pihdata tonttejaan siten, että asumisen kustannus pysyy korkealla: asumistuki hoitaa pienituloisimpien vuokrat.

Kun Helsinkiin rakennetaan uusi kortteli yhden nurkan saa Heka, toisen aso, kolmannen Sato ja neljäs on kovan rahan nurkka. Kovan rahan asunnot ovat ainoat joiden hinta määräytyy vapailla markkinoilla ja niiden pienestä suhteellisesta määrästä johtuen hinta nousee korkealle määrittäen yleisen tontinvuokran.

Tarvitaanko näin paljon toimijoita? Onko ylipäätään syytä perustaa vuokra-asuntoyhtiöitä muuten kuin erityistarpeeseen, kuten opiskelija-asunnoiksi. Asot ja osaomistukset voivat sopia joillekin mutta onko niitäkin tuettava?

Pääkaupunkiseudulla asumisrakentamista ei sinänsä tarvitse tukea. Kyllä jostain aina löytyy yrittäjä, joka näillä hinnoilla rakentaa. Helsingin kaupunki on kaavoitusmääräyksillään taannut suurikokoisten asuntojen tuotannon. Jos kaavoitusmääräyksillä taattaisiin vuokrauskelpoisten  pienempien asuntojen tuotanto ja rakentamiselle annettaisiin tontteja niin mikään ei estäisi asunto-ongelman ratkeamista.

Ehdotin Kauppalehdessä joskus 1980-luvulla vuokra-asuntoihin sijoittavan sijoitusyhtiön perustamista vaikkapa asuntosäästäjän tarpeisiin. Joku ihmeellinen inertia vallitsee yhteiskunnassamme, kun selkeä järkiperäinen sijoitusmuoto tuli käytännössä mahdolliseksi vasta neljännesvuosisadan viipeellä. Nyt Oravat ja muut asuntorahastot aiheuttavat ylikysyntää viimein markkinoille päästyään. Niiden olemassaolo osoittaa, ettei yhtään ARA-euroa tarvita pääkaupunkiseudulle asuntojen rakentamiseksi. Sen sijaan asumistuen kautta on ainakin toistaiseksi jeesattava pienituloisimpia. Muuta tukea ei tarvita ja Helsinkikin voisi myydä vuokratalonsa Oraville ja rahoittaa siten risuvoimalansa, guggenheiminsa, apottinsa ja muut tulevat menestyshankkeet.

Kaavamainen kaavojen varaaminen ns. yleishyödyllisille asoille ja osaomistuksille on lopetettava koska ne etuoikeutettuina rakentajina kutistavat vapaat markkinat nurkkaan ja osaavat organisaatioina vuolla päältä oman ylläpitonsa.

Omistusasunto voi muuttua vuokra-asunnoksi ja päinvastoin. Ei ole syytä jäykistää markkinoita antamalla tuettu etusija vuokra-asuntoyhtiöiden rakentajille. Parempi on rakentaa vuokrauskelpoisia asuntoja ylipäätään ja antaa tuki tarvitsevalle siinä elämänvaiheessa kun hän sitä tarvitsee, eikä onnenkantamoisena loppuiäksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat