*

ollisaarinen

Antakaa minulle osuuteni Helenin ydinvoimasta!

Helsingin Energia (Helen) on vuokrannut asiakkailleen osuuksia rakentamastaan aurinkopaneelikentästä. Hanke on myönteinen, uskon itse aurinkoenergiaan yhtenä tärkeänä puhtaana energiamuotona, joka tulee koko ajan taloudellisemmaksi paneelien valmistusteknologian ja puolijohdeteknologian kehittyessä.

Kuitenkin Helenin päätuote, yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto tuotetaan edelleen pääosin hiilellä ja maakaasulla. Nyt ollaan päättämässä Vuosaaren voimalan mahdollisesta rakentamista risuvoiman varaan. Puunhankinta-alue kattaisi koko Etelä-Suomen ja rekkaralli olisi teitä murskaava ja ilmaa pilaava.

Lämmön ja sähkön yhteistuotanto on erityisesti suomalaista teknologiaa, jonka sanotaan olevan harvinaisen edullista. Jostain syytä tätä edullista tuotantotapaa vielä tuetaan alennetulla energiaverolla, mikä edistää hiilipitoisen raaka-aineen käyttöä. Järjetöntä politiikkaa!

Helsingin Energia on tuottanut kohtuuhintaista lämpöä ja sähköä ja siitä huolimatta jäänyt voitolle tukien Helsingin budjettia huomattavissa määrin, 1-2 kunnallisveroprosenttiyksikön verran. Tämä poistuu, kun siirrytään risuvoimaan. Osansa saa myös valtio, kun yhtiöitetty Helen joutuu voitoistaan verolle.

Aikoinaan esitettiin, että puhtain vaihtoehto Helsingin lämmön ja sähkön tarpeisiin olisi kaupunkiydinvoimala. Pienehkön yksikön rakentaminen ei olisi sellainen ikuisuusprojekti mihin Olkiluodossa on jouduttu. Voimalan voisi sijoittaa vaikka Vuosaaren Mustavuoren uumeniin,  samalla vuoren luonnonsuojelualue saisi mahtavan vartijan.

Ehkä toivon kaupunkiydinvoimalasta saa Helsingin puunhalaajien puristuksessa heittää, mutta Helsingillä on jo huomattava osuus Loviisan ydinvoimalasta. Jos sinne rakennettaisiin uusi reaktori korvaamaan vanhentuvia yksiköitä, Helsinki voisi olla siinä edelleen mukana jopa niin, että reaktorin jäähdysenergia johdettaisiin kaukolämpönä kaupunkiin.

Joten, tahdon osuuden uudesta voimalasta ja jos se ei käy, niin sitten osuus nykyisestä, mankalahintaan ja aurinkoehdoin!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Tapani Lahnakoski

Hyvä kirjoitus, mutta vähän oli outokin kohta.

"Lämmön ja sähkön yhteistuotanto on erityisesti suomalaista teknologiaa, jonka sanotaan olevan harvinaisen edullista. Jostain syytä tätä edullista tuotantotapaa vielä tuetaan alennetulla energiaverolla, mikä edistää hiilipitoisen raaka-aineen käyttöä. Järjetöntä politiikkaa!"

Millä ihmeen energiaveron alennuksella tätä muka tuetaan? Hiilen käytöstä maksetaan veroa. Menetkö siihe vihreään halpaan, että fossiilistenpolttoa muka tuettaisiin? Se perustuu siihen typeryyteen, että raskaan teollisuuden vapautus sähköverosta on niiden tukemista. Koko sähkövero keksittiin tuulimyllyjen syöttötariffin maksamiseksi, joten vihreiden lempilapsi, tuulivoima, on aiheuttanut nämä näennäiset tuet.

Helsinki on niin lujasti vihreiden vallassa ja tämä uusi HELEN varsinkin on päästetty heidän johdollaan nostamaan hesalaisten veroäyriä. Siitä seuraa, että mitään ydinvoimaan littyvää Helsinki ei investoi.

Helsingin puuntarve tulee niin suureksi, että sitä ei kannata Suomen periferiasta roudata, vaan se laivataan rapakon takaa.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Tietoni oli peräisin lehtijutusta mutta löysin myös Tullin tiedotteen v. 2011 voimaan tulleesta energiaverolakien muutoksesta:

---

Yhdistetyn tuotannon hiilidioksidiveron alennus

Jos kivihiiltä, maakaasua, kevyttä tai raskasta polttoöljyä taikka biopolttoöljyä käytetään yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa on sen hiilidioksidivero puolet verotaulukossa säädetystä.

---

Siis vaikka yhdistetyn tuotannon harjoittaja saa maksun sekä sähköstään että lämmöstään se saa lisäksi hiilidioksidiveroonsa alennuksen, vaikka polttaa hiilitonninsa yhtä tarkkaan kun pelkkä sähkön tuottaja, joka valuttaa lämpönsä hukkaan. Tässä mielestäni liiketaloudellisen edun tulisi riittää.

Koko energiaverotusta en likikään ymmärrä (siitä olisikin hauska kysyä kansanedustajaehdokkailta) mutta hiilidioksidiveron ja sähköveron, jos sitä ylipäätään tarvitaan, tulisi kohdistua yhtenevästi toimijoille ettei vaan kävisi niin, että ministeriön virkamies neuvottelee verosuosikkinsa suuryrityksistä kuni Juncker Luxemburgin veroasiakkaat.

Tapani Lahnakoski

"Siis vaikka yhdistetyn tuotannon harjoittaja saa maksun sekä sähköstään että lämmöstään se saa lisäksi hiilidioksidiveroonsa alennuksen, vaikka polttaa hiilitonninsa yhtä tarkkaan kun pelkkä sähkön tuottaja, joka valuttaa lämpönsä hukkaan. Tässä mielestäni liiketaloudellisen edun tulisi riittää."

Tämä on sitä vihreää propagandaa, että vihreiden aikaansaamasta verosta tulee joillakin kriteereillä alennusta jota kutsutaan tueksi.

On tietysti sinänsä epäloogista, että paremmin kannattavaa tuetaan, mutta sillä varmaan halutaan kannustaa juuri tuohon yhteiskäyttöön, joka on paljon järkevämpää ja säästää energiaa reippaasti.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen Vastaus kommenttiin #4

Jos verosta annetaan alennusta niin onhan se tuki. Kyllä minä ottaisin ainakin mieleläni henkilökohtaisen kuntaveroprosentin, vaikkapa pyöreät 5 % jos ei tueksi niin lahjaksi.

Helsingin Energian saama tuki on tähän asti valunut suoraan guggenheimtoimistoon eli Helsingin kaupungin kassaan.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tasapuolisuuden nimissä ydinvoiman vastustajille voitaisiin myydä voimalasta oma grafiittisauva niin, että he voisivat reaaliajassa seurata älypuhelimesta, montako atomia he ovat tänään estäneet kiihottumasta.

Toimituksen poiminnat