ollisaarinen

Lukiot tasa-arvoisia, skuuppi löytyy yläasteelta

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (Vatt) julkisti viikolla tutkimuksen lukioiden eroista. Kyseessä on suureen aineistoon perustuva tilastomatemaattinen tieteellinen työ joka saa aiheensa kiinnostavuuden vuoksi varmaan asiallisen akateemisen kritiikin.

Tähän asti käytössä on ollut journalistisia luettelomaisia lukioselvityksiä, joista "erkkikin" on erottanut, ettei niillä ole erityistä arvoa. Tosin STT:n selvityksessä on lähtötaso pyritty ottamaan huomioon. Näillä selvityksillä on kuitenkin ollut tärkeänä seurauksena että kissa on nyt nostettu pöydälle.

Tutkimuksen tulos on lohdullinen: tilastollisen oikaisun jälkeen lukiomme ovat tasalaatuisia siten että puolet lukioista tuottaa alle 0,2:n tutkintoarvosanayksikön hahlon sisälle osuvat tulokset ja 80 % pysyy 0,4:n yksikön sisällä, toisin sanoen erot ovat vähäisiä.

Niin sanotut eliittilukiot asettuvat tutkimuksessa muiden lukioiden tasolle: ne tuottavat kiistämättä hyviä tuloksia, mutta tämä selittyy oppilaiden hyvällä lähtötasolla mikä tuottaisi hyvän tuloksen myös muissa lukioissa. Omaa kullannuppua ei siis kannata roudata maan ääriin lukion vuoksi ellei sitten tahdo tämän verkostoituvan pintajengiin omaperäisemmän kehityksen sijaan.

Joukossa on selvästi muita parempia lukioita. Tämmöinen lähtötasosta puhdistettu paremmuus ei voi oikeastaan johtua muusta kuin motivoituneiden opettajien ja oppilaiden kulttuurista, joissa intuitiivisesti ajateltuna tapahtuu muutoksia ajan mukana vaikuttajapersoonien vaihtuessa. Oppiminen tapahtuu päässä eikä pulpetissa. Lukioiden hyvyys ei olekaan niin pysyvää kuin lukioiden huonous, heikommin pärjääminen on pysyvämpi ominaisuus. Positiivisesti tulkittuna pysyvän ominaisuuden taustatekijät on helpompi löytää ja oikaista kuin vaihtuvan ominaisuuden.

Aineiston hajonta keskittyy yläasteisiin, toisin sanoen niiden opetuksen ja arvostelun tason vaihteluihin mikä osin selittää aiempien selvitysten lukioeroja. Tutkimuksen kursorinen luenta ei  selvittänyt (tuskin tarkkakaan luenta meikäläistä auttaisi) miten onnistuneesti yläasteiden ja lukioiden vaihtelu erotettiin (pienillä paikkakunnilla kuhunkin lukioon tullaan samoilta yläasteilta) mutta tähän akateemisempi kritiikki tarvittaessa sitten osuu.

Jos yläasteisiin liittyvä vaihtelu otetaan todesta, sisältää tämä aidon ja merkityksellisen tasa-arvoskuupin, kaikkihan käyvät peruskoulun ja vain osa lukion. Ennaltaanhan on tiedossa, että lukiossa on 60 % tyttöjä, jo tämä kertoo, että yläaste ei kohtele lapsosia tasa-arvoisesti.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Mikael Kerokoski

Lääkäreiden määräämissä sairauslomissa samaan vaivaa oli kahdeksankertaisia eroja. Minkäköhänlaisia eroja löytyy vaikka äidinkielen aineen arvosteluista?

Jos minä olisin vanhempi niin kyseenalaistaisin kaikki arvosanat jotka eivät tue kokeista saatuja arvosanoja. Koearvosanoista kyseenalaistaisin kaikki sanalliset tehtävät.

Toimituksen poiminnat