ollisaarinen

Sotehampurilainen - missä pihvi?

Soteuudistus on seisahtunut perustuslaillisiin ongelmiin kuntien oikeudesta päättää palveluista omalla alueellaan ja kysymykseen voidaanko kuntaa velvoittaa osallistumaan koko sotealueen rahoitukseen.

Sotealueet on ajateltu toteutettavan kuntayhtyminä siten että alue on kuntayhtymä joka tilaa palvelut yhdeltä tai usemmalta kuntayhtymältä tai vastuukunnalta. Kustannukset perittäisiin ensisijassa kunnilta epätasa-arvoisen kaavan mukaan.

Kuntayhtymät muodostavat itse itsestään järjestäjä-tuottajahampurilaisen, mutta missä on pihvi?

Ei tunnu oikein tasapainoiselta. Kunnat tilaavat itseltään palveluja joiden kustannusvaikutus on kunnittain sidottu muiden kuntien päätöksiin ja epämääräiseen laskentakaavaan.

Tällainen ehdotus voi syntyä vain neuvotteluyhteisössä, missä osapuolet edustavat ensi sijassa rajoitettujen tahojen etuja. Tässä tahot ovat "kuntapäättäjät" ja kuntien ja kuntainliittojen työntekijät. Julkisuudessa on riiputettu asiakkaiden ja veronmaksajien etua mutta vain fasadiksi.

Perustuslaki turvaa kuntien itsehallinnon. Toisaalta valtio voi antaa kunnille tehtäviä joten tehtäviä voidaan ottaa myös pois. Sotepalveluja koskeva perustuslaillinen  ongelma häipyy, kun palvelut otetaan pois kunnilta sotealueen vastuulle ja samalla poistetaan myös kuntien velvollisuus palvelujen rahoittamiseen.

Sotealue sopii valtion virastoksi nykyisen sairaalaorganisaation pohjalta. Virastossa voi olla kuntain neuvottelukunta. Rahoitus tulee valtiolta korotetun kelamaksun ja kuntien valtionosuuksien poiston kautta. Tuottajiksi kuntayhtymät käyvät, ainakin aluksi.

Pelkäänpä, että nykyisestä sotehampurilaisesta tulee pannukakku koska siitä puuttuu pihvi: selvä vastuu- ja valtasuhde.  Valtion johtamassa sotessa tälläinen valtasuhde olisi valtiotilaajan ja tuottajien, kuntien ja yksityisten, välillä.

Demokratia toteutuu eduskunnan kautta. Ylipäätään kaikki pitäjien sotevelvoitteet ovat tulleet ylhäältä, kruunulta ja valtiolta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Sote uudistus vaikuttaa olevan vain keino lisätä yksi ilman valtaa oleva hallintoporras. Ja samalla lisätä mukavia virkamiespaikkoja omille kannattajille.

Se jolla on raha, sillä on valta, ja se pitää olla Sote-alueilla. Vastuu ja valta kun kulkevat käsi kädessä.

Vain siten, että Sote-raha kierrätetään valtion budjetin kautta ja vastaavasti lopetetaan kaikki kuntien asiaan liittyvät maksut, voidaan asia saada haltuun.
Muutoin pikku H.V. politikointi kunnissa jatkuu veronmaksajien rahoilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset